Sarja aurinkoisia päiviä

Kolme päivää Suomessa takana. Jotenkin vielä tuntuu, että täällä ollaan vain joululomailemassa ja parin viikon päästä palaan Vista Del Monten sotkuisimpaan asuntoon.

Vihasin aina rippikoulusta palaajia, jotka hehkuttivat monta viikkoa, kuinka mahtavaa oli ollut. Itse en silloin hehkuttanut, joten saan hehkuttaa nyt vähäsen. Tai haluaisin hehkuttaa, mutta rajalliset kirjoittajan lahjani eivät tunnut siihen riittävän. Jätetään siis yhteen sanaan. Awesome.

Kaikki hienot uudet paikat ovat luku sinänsä, uusista kokemuksista puhumattakaan. Things to do before 30 -lista lyheni muutamalla kohdalla. Listalle tuli uusia asioita ja jotkut kohdat ruksin tarpeettomina yli. Parhainta kuitenkin olivat uudet ihmiset, joista muutamat olisin halunnut ottaa matkalaukkuun mukaan. Tilanpuutteen takia olisin voinut vaihdossa luopua vaikka maailman täydellisimmästä laukusta, kaikista kengistäni ja Marc Jacobsin lompakosta. En halua hempeillä enempää, mutta minut tuntevat tietävät, että en ihan kaikkien takia vastaavia uhrauksia tekisi.

Mutta on comebackissa puolensakin. Tiivistetysti: perhe, ystävät ja julkinen liikenne. Ei se ruisleipäkään pahalta maistunut. Huomenna edessä paluu Vilhonvuorenkujalle. Viisi kiloa lisää itsevarmuutta saanut Sanna kiittää ja kuittaa.

Thank you

Kiirettä on pitänyt, tapani mukaan olen nakuttanut kaiken, minkä olisin voinut tehdä aiemminkin, niin viime tipassa. Viimeiset kaksi päivää on mennyt excelin parissa, hinnoitellessa sähköä. Alan vahvasti uskoa, että tällä täällä opitulla kirjoitustahdilla teen vaikka kolme gradua tuosta vaan. Tai ehkä en.

Kiitospäivän kunniaksi saatu loma hurahti Meksikon puolella seikkaillessa. Suhattua tuli Acapulco, Cuarnavaca, Taxco, Tepoztlán, Teotihuacán ja Mexico City. Mutkia matkaan tuli siinä vaiheessa, kun aiottu kahden tunnin paluulento Mexico Cityssa Juareziin venyi 26 tunnin maratoniksi. Seikkailuun sisältyi yö lentokentällä ja lopultga päädyimme ajamaan Chihuahuasta Juarezin kautta El Pasoon.

Juarez oli kokemus heti matkan alkuun. Säästimme muutamia dollareita ajamalla sinne ja lentämällä Meksikon sisäisellä halpalentoyhtiöllä. Äitille en tätä etukäteen kertonut, koska kyseessähän on joidenkin lähteiden mukaan maailman toiseksi vaarallisin kaupunki heti Mogadishun jälkeen. Aloin kieltämättä katua säästöhalujani, kun viisi aseistettu miestä tutki automme ja seisoimme rivissä tien vieressä. Tie kulki kivasti keskellä viihtyisää slummia ja taustalla siinsi vuori, jonne kuulemma huumeliigat vievät ruumiit joka ilta. Se, että en ymmärrä espanjaa, ei varsinaisesti myöskään lisännyt turvallisuudentunnetta. Kuitenkin, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lomasta voisin kirjoittaa vaikka romaanin, joten jätetään enempi kuvailu. Suosikkini olivat pyramidit ja poliisien lahjonta kahdella eurolla. Väliin olisin voinut jättää tacoista saadun pienimuotoisen ruokamyrkytyksen. Hauskaa on myös se, että joka ikinen meksikolainen, jolle esittelen itseni sanoo samat lorut. "Sana sana culito de rana." Se on jotain, mita sanotaan pikkulapsille lohdutukseksi. Tai eipä siinä mitään, tiedänpä ainakin, miten kaikki keskustelut meksikolaisten kanssa lähtee käyntiin:)

Huomenna on luvassa viimeinen finaali, loppukoe ja lopputyön palautus. Viela on 300 sivua lukematta, mutta huomenna on hyvaa aikaa. Kiiretta pitaa myos syomisen kanssa, kun meal planilla olevat rahat on luonnollisesti käytettävä loppuun ennen lähtöä. Tanaan kavin vaivaiset kolme kertaa koulun ruokalassa. Mutta nyt nukkumaan, huomenna on herättävä aikaisin, että ehtii aamupalalle.

I've got friends in low places

Vietin erilaista viikonloppua maaseudulla, poissa Las Crucesin sykkeestä. Mina ja Cristina lähdettiin Ruidosoon, paikallisten lomanviettopaikkaan noin kahden tunnin ajomatkan päähän. Paikka oli vähän samanlainen kuin Levi, paljon mokkeja kauniissa vuoristomaisemissa. Näin myos ensimmäisen lumeni taalla. Paikan lempinimi on Year Round Playground of the Southwest. Toinen lempinimi on Bear County, mutta äidille tiedoksi, ei onneksi nähty yhtään. Peuroja juoksenteli teillä, eli jotain eläimiä kuitenkin.

Vierailun kohokohta oli ehdottomasti se, kun käväisimme paikallisen kaverimme vanhempien mökillä. Tai mökki on ehkä pientä vähättelyä, sillä kyseisessä kaksikerroksisessa lukaalissa oli valehtelematta 6 makuuhuonetta, 3 takkaa, 7 televisiota jne. Kuistien pinta-ala pelkästaan oli varmaan 150 neliömetria. Seinät oli koristeltuna mittavan kokoisilla jeesus tauluilla. Tapasimme myös talon omistajat ja jouduin kolmannen asteen ristikuullusteluun Suomesta. Kysymysten parhaimmistoa: onko teillä suomessa guacamolea? Chocopopseja? Mita vanhempasi tekevät? Mihin kirkkoon kuulut? Ammutaanko teillä elaimia? Miten suomessa vahditaan, että ihmiset maksavat veronsa? Perheen isa omistaa oman öljyfirman, vihaa Obamaa ja on luonnollisesti kotoisin Teksasista. Olin tietenkin valinnut päälle Obaman kuvalla varustetun t-paidan. Olisi vähän tehnyt mieli puhua myos uusiutuvista energialähteista, mutta hillitsin itseni, koska jouduin käyttämään kaiken energiani leveän ja kauniin aksentin kanssa.

Tein myös vierailun Apache-intiaanien kasinolle. Kasinovierailuni vol. 2 oli great success, voitin yhdella pyoraytyksella hedelmäpelista 50 dollaria. Otin rahat ja juoksin. Kasino oli muutenkin kuin rahaa pankkii laittaisi, koska alkoholia ei saa myydä kasinon yhteydessä, mutta alkoholittomat juomat ovat ilmaisia. Naistenhuoneessa oli tungosta. Näimme myos Miss Usa New Mexicon, ja joukon hävinneita kandidaatteja kyyneleet silmissä.

Kantrin ja Bud Lightin täytteisen viikonlopun jälkeen maanantai ei huomenna houkuta, mutta pakko kai se on katsoa. Aika kuluu ihan liian nopeasti, enää 5 viikkoa lukukautta jäljellä. Kuka voisi kellot seisauttaa?

Thriller night

Halloween krääsää tursuaa ovista ja ikkunoista. Vähän aikaa on jo lievesti ärsyttänyt tämä viikkoja kestänyt intoilu, mutta eilen tuli viimestään raja vastaan. Ruokalassa ei ollut ollenkaan perjantaitraditioksi muodostuneita suklaacookieita, vaan jollain oranssilla mähmällä koristeltuja hautakiven muotoisia keksejä. Jotka maistui ihan hirveältä. Ruokalan muiden koristelun tason voi päätellä tästä. Chicagon loma myös katkaisi kuumimman Halloween sesongin ja en oikein jaksanut intoilla. Aseinani iltaa varten on purkki tekoverta, halvin Halloweenkrääsä mitä Wallmartista löytyi. Toinen vaihtoehto on olla Petteri Punakuono, ei tarvitsisi kauheasti panostaa, kun ihanainen flunssa pitää huolta nenäalueen hehkuvasta lookista.

Lukuunottamatta mukaan tarttunutta flunssaa, oli Chicagon matka mahtava. Suihkittiin läpi Navy Pier, Sears Tower, Lincoln Park Zoo, Aquarium, Chicago University yms. Tuli myös katsottua NHL-peli ja ehkä myös muutamat kaupat. Elvytystä, elvytystä. Olin lievästi sanottuna innoissani isosta kaupungista, kun Las Crucesin korkeimmassa talossahan on neljä kerrosta. Yritin myös aistia Chicagon yliopiston taloustieteellistä tunnelmaa. Odotan, että ihan lähipäivinä vaikutus alkaa näkyä ja keksin unissani esimerkiksi jonkun yhtälön. Myös professorini täällä kysyi, mitä tehtiin Chicagossa ja heitin läppää tosta Nobel-haaveestani. Proffan kommentti oli aika tyly, "you don't want to get your Nobel in that way. Those people are heartless." Ei taida olla mikään Chicagon koulukunnan suurin fani. Sain myös ruisleipää ja Fazerin sinistä. Sekä mahtavaa seuraa tietty.





Viiden päivän suomiseuran jälkeen oli taas astetta haastavampaa siirtyä täyteen englantiin. Huomasin aloittavani torstai aamulla keskustelua kylmän rauhallisesti Suomeksi. Ei tullut vastakaikua. Torstaille oli myös ahdettu ryhmätyön tekoa kuvitteellisen Enchantment Electricity Companyn sähkön hinnoitteluprosessista. Pienen englantijäätyilyn, megaluokan väsymyksen (tulin keskiviikkoyönä ja en päässyt nukkumaan ennen kun facebook oli stalkattu läpi) ja tukkoisuuden ansiosta olin aika rakentava ryhmätyöskentelijä. That sounds good, works for me. Righ right. Exactly.

Nyt siirryn tekoveren kanssa kuumaan halloween tunnelmaan. Tai ei niin kuumaan, sillä lämpötila oli muuttunut täällä noin kolmestakympistä lähemmän kolmea poissaoloni aikana. Lämmitämme taloamme pitämällä uunia päällä ja luukkua auki. Luntakin oli kuulemma satanut kun olin poissa. Lunta täällä tulee yleensä kerran kahdessa vuodessa. Happy Halloween!

The bad touch

On vähän bloggailutahti hidastunut, pahoittelut siitä. Uima-allas ja muut huvit ovat kutsuneet enemmän. Kirjasto myös jonkin verran, mutta vähän liian vähän. Ylihuomenna on eka isompi tentti aiheesta public utilities regulation. Ei pitäisi olla kovinkaan paha, kuhan nyt vaan vielä jaksaisin paukuttaa päähäni, mitä se U.S. Constitution sanoo sääntelystä. Ja miten sitä energiaa tuotetaan erilaisilla turbiineilla. Ja ei, en ole vaihtanut pääainetta. Nämä nyt vaan on ilmeisesti oleellisia tietoja, jos haluaa vaikka päästä New Mexicon Public Reculation Commisioniin. Ihan virkistävää poikkitieteellisyyttä, en valita. Toinen ero, minkä opetuksessa huomaa, on se, että täällä saatetaan sanoa luennolla, että ei tätä teoreemaa tms. muuten käsiteltäisi, kun ei tätä kukaan käytä, mutta työhaastattelussa saatetaan kysyä. Ja silloin kannattaa vastata näin ja näin.

Tänään olin uima-altaalle pötköttämässä ja sitten meninkin syömään. Tänään päädyin kanasalaattiin ja jauhelihaan. Uudet edes vähen terveellisemmät elämäntapani sisältävät lautasellisen salaattia päivässä. Luonnollisesti kuivatulla pekonilla (luulin tätä kuukauden kuivatuksi paprikaksi, ja kun kuulin, mitä se oikeesti on, olin jo koukussa), juustoraasteella ja törkeällä määrällä salaattikastiketta. Uusin huvi on kähmiä ruokalasta. Ei saatu kyytiä Wallmartiin tällä viikolla, joten oli pelattava vankilasäännöillä. Perjantaina mukaan lähti mandariineja, purkki salaattia, suolakeksejä, cookiesseja ja sämpylöitä. Vähän se pahalta tuntui, mutta ei me nyt nälkäänkäänkään voida kuolla. Tai laihtua, sehän vasta kamalaa ois. Laihtumisesta tulikin mieleen, että ruisleivän ja ihmisten lisäksi tunnustan kaipaavani omaa vaakaani. Joulukuussa sitten on iloinen (tai luultavasti vähemmän iloinen) jälleennäkeminen. Yksi vaihtarityttö oli jostain löytänyt vaa'an ja kertoi, että kahdessa kuukaudessa oli painoarvo noussut viisi kiloa. Lähdinkin tästä tapaamisesta suoraan spinningiin.

Torstaina on sitten lähtö El Pason kautta Chicagoon. Vietän ensin torstaipäivän teksasilaisittain ja sitten Chicagoon perjantaista keskiviikkoon. Sitä ennen pitää vähän kirjoitella esseetä ja tietysti hankkia lisää rusketusta, jolla häikästä kalpeat suomalaiset. Joudun myös luultavasti, pyytämättä ja yllättäen, ostamaan Chicagosta jotain lämpimiä vaatteita, koska luultavasti flipflopit ei ihan riitä. Big city, wohoo!!

Long enough, now I'm strong enough

Täällä kärsitään ihmissuhdekriisiä. Jäätelöä ja Cheriä on keinot, jotka oon itse todennut toimiviksi. Ehkä pari drinkkiä. Ainakin sain Believellä pienen hymyn aikaan.

After love, after love
No matter how hard I try
You keep pushing me aside
And I can't break through
There's no talking to you
So sad that you're leaving
Takes time to believe it
But after all is said and done
You're going to be the lonely one.

Harmittaa, kun ei osaa sanoa mitään kauheen hienoa, jotain mitä Doctor Phil tai Oprah sanoisi. Nytkin aloin kertomaan Doctor Philin sinkut saarella jaksosta ja muutoinkin ylistämään itsenäisen naisen elämää. Tarjouduin myös rikkomaan auton ikkunat tai sprayaamaan jotain talon seinään. Itsehän aina toimin vastoinkäymisten yllättäessä kylmän rationaalisesti ja alan suunnitella muuttoa afrikkaan pelastamaan orpolapsia yms. muita suuria tekoja. Mitä näitä keinoja nyt on.

Mitäs muuta? Edelleen tää on ihan kiva paikka. Tai tarkemmin ajatellen, kivaa on vaikka paikka alkaa kyllästyttää. Aamulla herään, menen kouluun, syömään Taosiin, hyvänä päivänä piipahdan acticity centerissä polttamassa purilaisia. Illalla kotiin, ja hengataan jonkun kämpillä jos ei satu olemaan iltaluentoja. Torstaisin Wallmart ja viikonloppuisin bileitä. Tässä elämä on. Tässä pieni selventävä lainaus, jota en ihmettele yhtään: "In addition, Las Cruces, has received several awards including rankings from Money magazine as one of the “best college towns to retire” and from AARP as one of their “dream towns” to retire." Näinpä. Alle kahden viikon päästä lähden kuitenkin suureen maailmaan hurvittelemaan. Chicago, can't wait! Sen lisäksi, että pääsen uuteen kaupungiin, nään uusia ihmisiä. Tai tässä tapauksessa siis uusia täällä, mutta vanhoja. Vanhoja uusia. Tai siis ei niin vanhoja vaan saman ikäisiä, vaikka ikäkriisistä kärsinkin. Karkaan koulusta viideksi päiväksi sinne, lähinnä tietenkin tuliaisten toivossa. Säilyykö ruisleipä hyvänä, jos sitä lennättäisi vähän atlantin yli?

Olen nyt kirjastossa ja jatkan iki-ihanan kriittisen kirja-analyysini parissa. Nää deadlinet tulee aina yhtä yllättäen, oli sitä millä mantereella tahansa. Oikein lämpimät terveiset sinne LUMISATEESEEN, ajattelin mennä huomenna uima-altaalle miettimään teitä. Tai no okei, on täälläkin alkanut kylmetä. Aavikolla kun ollaan, niin iltaisin on välillä tuuli aika viilee.

Shit they say the best things in life are free

Pääsin tänään vihdoin shoppaamaan. En tiedä tiesikö seuralaiseni, mitä päästivät irti, kun päästi mut kuukauden shoppauslakon jälkeen outletparatiisiin. Tai rikoin shoppauslakkoa kerran, kun näin t-paidan, jossa oli ääriarvofunktio ja teksti can't touch this. Oli ihan pakko ostaa. Tänään siis huristettiin tonne Texasin puolella ja siellä on tunnetusti kaikki suurempaa. Ensimmäinen pysäkki oli Nike Outlet, josta tulin onnellisena uusien KULTAISTEN Nike Airien, pilkullisen jumppatopin, ihanan teepparin ja hitechhousujen omistajana ulos. Ja nää kaikki maksu vaan 90 dollaria! Kävin myös muutamassa muussa kaupassa ja ostin jotain pientä. Löysin myös unelmaisen iltapuvun merkkiä BCBG Max Azria. Se oli kokopitkä, shampanjanvärinen mustilla yksityiskohdilla ja oisin näyttänyt ihan Scarlet Johannsonilta siinä, ainakin melkein. Hinta oli ollut 600 dollaria ja nyt se oli vaan 100, mutta jätin sen silti sinne kauppaan. Nyyh. Noille pitkille iltapuvuille kun ei valitettavasti oo niin hirveesti käyttöä - ja silloin kun on (vuosijuhlat), ne ottaa yleensä aina osumaa jostain.

Lauantaina oltiin vaihtarityttöjen kanssa kuokkimassa sellasissa fraternitybileissä. Tunnustan itsekkin osaavani tarpeen vaatiessa ja erityistilaisuuksissa sheikata vähän bootya, mutta jään kyllä ihan suosiolla jumbosijoille noille paikallisille. Voin kertoa, että paras/pahin moovi oli sellanen, missä tyttö seisoi käsillään. Ei siitä sen enempää kuitenkaan. Bootydancing, huh. Myös osaan vaihtaritytöistä meni ihan snadisti hermo, kun niiden suosikkiharrastus bileissä on ottaa itestään kuvia erilaisissa suumutruissa. Ja jos tehdään matka jonnekin, on facebookissa kansion nimi esimerkiksi San Diego, mutta kuvat ovat 90 prosenttisesti lähikuvia omasta naamasta. Mutta kai mä oon vähän täti, kun oon sitä mieltä, että pari maisemakuvaa ois ihan ok.

Nyt täti siirtyy seuraamaan uutta suosikkisarjaani, Gleetä. Se kertoo sellasesta high schoolin musikaalikerhosta ja siinä lauletaan vähän väliä. Tiedän. Luen Twilighteja ja nyt vielä toi. Valmistaudun henkisesti ensi viikon ekonomisiin koettelemuksiin, koska olen luvannut itselleni aloittaa viimeinkin kirjoittamaan 20 sivuista lärpäkettä single-payer health care systemista. Aiai, mitenhän sitä malttaa yöllä nukkua. Vähän kun jouluaattoa odottais.

Like that was your favorite year

Huhhuh, tasan seitsemän viikkoa jo takana. Ihmeellisen hyvin olen selvinnyt, kun ottaa huomioon sen, että viimeksi pidemmällä reissulla (kolme viikon kielikurssilla Brightonissa lukion ekalla) soitin äitille tippa linsissä, että ikävä ja haluan kotiin. Tämä tapahtui kahden viikon jälkeen. Ehkä tässä on siis tullut siitä ainakin vähän itsenäistyttyä. Tai pakostakin sitä on kovettunut, kun Kurvissa asuu. Tosin eilen herkistyin vähän, kun katoin Greyn anatomian uusia jaksoja. En tee juonipaljastuksia, mutta kun ne sitten aikanaan tulee Suomeen (buahahaa), varatkaa nenäliinoja.

Herkkä on myös mun peukalo. Tossa viikonloppuna yritin noin puoli tuntia avata tonnikalasäilykettä. Tuloksena peukalossa komea haava, kun näillä ei sellasia normaaleja purkinavaajia. Wallmartista löytyi ainoastaan joku mieletön vehe, missä oli ihan liikaa erilaisia rullia, pyörylöitä ja teriä. Purkki aukesi lopulta noin tunnin yrittämisen jälkeen (josta tosin lähes puolet meni verenvuodon tyrehdyttämiseen). Seuraavan kerran ostan konaisen tonnikalan, maksoi mitä maksoi. Perkaan sen helpommalla. Noi käytännön asiat ei oo kyllä ikinä ollut mun vahvin puoli, ainakin jos tietyiltä lähteiltä (äiti) kysytään.

Tää alkuviikko ja osa viikonloppua on mennyt kiinteistöjen parissa. Perjantaina on tähän asti isoin esitelmä, 45 minuuttia pitäisi pajattaa aiheesta real estate development and reuse. Ihan kiinnostava aihe ja ihanan käytännönläheinen, tuntuu vaan vähän triviaalilta opetella näin yksityiskohtaisesti esimerkiksi se, miten sitä saa rahaa osavaltiolta, jos pelastat downtownin näivettymiseltä rakentamalla sinne vaikka toimistokompleksin. Tai mitä lakeja pitää huomioida, kun kivasti uudistat jonkun kiinteistön. Mutta eihän sitä tiedä, ehkä musta tulee seuraava Trump. Hiukset on ainakin lähes yhtä kuohkeat toisinaan. Kaikki muut tolla kurssilla on jo työelämässä ja suurin osa jossain economic development -toimistoissa, joten paineet on kovat. Haluan myös laittaa luun kurkkuun mun parille, joka näytti vähän nyrpeeltä, kun mut arvottiin sen pariksi.

Haluisin kirjoittaa vielä jotain nokkelaa, mutta ei tule nyt mieleen. Keskittymistä häiritsee jääkaapissa mun nimeä huutava juustokakunpala. Kämppiksen poikaystävä toi sen mulle, joten taannoinen jäätelönsyönti on anteeksiannettu. Rauha maassa siis. Tosin tänään ajauduin sen kanssa pieneen sanaharkkaan, kun meillä on vähän erilaiset käsitykset luonnontuotteista. Mutta yritän olla pitämättä nutturaani liian kireellä - rauhaa ja rakkautta myös sinne!

Take me to my beach

La sopa es deliciosa! El burrito es muy rico! Olen siis aloittanut omatoimisen espanjan opiskelun tällä viikolla. Löysin erittäin hassunhauskan nettisivun, jolla löytyy erilaisia ääntämisharjoituksia. Kämppis tykkää myös. Tajusinpas tässä kirjoittaessani, että olen oppinut lähinnä erilaisia ruokasanoja, hmmm. Voin yrittää ensi viikolla laajentaa sanavarastoani esimerkiksi jälkiruokiin. First things first.

Tällä viikolla olen ollut melkein ahkera, kävin urheilemassakin neljä kertaa. Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa spinningiä, kivaakivaakivaa. Asunnolta kävelymatkaa tohon activity centeriin on huimat viisi minuuttia ja en tällä kertaa esimerkiksi eksynyt väärään kaupungiin spinningpyörien perässä. Aiemmat yritykseni mennä spinningiin kun ovat päätyneet kaikkialle muualle paitsi meilahden yliopistoliikuntakeskukseen. Meilahti on mun bermudan kolmio, suuntavaisto katoaa täysin ja löydän itseni vähintäänkin Espoosta. Täällä ei sitten tarvitse oikeastaan suunnistaa yhtään mihinkään, koska kaikki on niin kaukana, ettei minnekään pääse ilman autoa. Ja kun on auto, on myös paikallinen kuski, joka tietää koordinaatit. Julkiset kulkuvälineet ovat jotain, joka on ilmeisesti olemassa, mutta kukaan ei ole nähnyt. Urbaani legenda luultavasti. Ja mihin niitä sellaisia nyt tarvittaisiin, kun kaikilla on pickup tai pari. Ja kävelykin on ihan poissuljettu vaihtoehto. Tänään kävelin ruokalasta asunnolle paikallisen opiskelijan kanssa, joka oli vaikuttunut mun urheilullisuudesta, kun kerroin, että eilen kävelin 6 kertaa 10 minuutin matkan kampukselta asunnolle. Kerroin, että jalat on kieltämättä maitohapoilla. Ja sitten pisteenä iin päälle se näki, että juon kahvin mustana. Ollaan me suomalaiset koviksia.

Täällä tulee kieltämättä maailmanpelastus-fiilis aika usein. Esimerkiksi yhdessäkään yliopiston asuntolassa ei kierrätetä yhtään mitään. Ja auto on jokaisella ja niitä myös käytetään. Jos jotain positiivista pitäsi sanoa, niin kaikki on täällä isoissa pakkauksissa. Viiden litran jäätelöpurkkiin kuluu paljon vähemmän pahvia kun puolen litran. Ja kolmen litran cokispullo on varsinainen ympäristöteko. Pulloja ei tosin luonnolisestikaan kierrätetä. Muutenkin tämä kotimaasta poissaolo herättää kaikenlaisia korkealentoisia ajatuksia. Niinhän se Gandhikin keksi kaikki parhaat ideansa kun oli poissa kotimaasta. Luulen, että joulukuussa olen keksinyt vähintäänkin ikiliikkujan.

Niin, pelasta maailma,
Tee se jo tänään.
Tee jotakin mahdotonta.

Viva la vida

Sunnuntaipäivän epätoivoista esseenkirjoittelua, coldplayta ja pannukakkua. Pannukakkua siksi, että yritän paikkailla omaa ja suomalaisten ruokien mainetta edellisen marjakeittoepisodin jälkeen. Ja onnistuinkin, oli namia, vaikka itse sanonkin. Äitille kiitos reseptistä. Pikkasen paloi pohjaan, koska kokkaus on astetta haastavaampaa uunilla, joka on niin kulunut, että säätökiekoista ei lämpötiloja erota suurennuslasillakaan.

Nyt ei ole mitään kummempaa raportoitavaa, mutta raportoin silti. Täällä on nyt oltu viisi viikkoa ja ei oikein ymmärrä, kuinka nopeasti aika menee. Voisin sanoa, että ehkä nyt kuherruskuukausi alkaa olla takana ja kaikki alkaa tuntua aika normaalilta. Kaikki on edelleen kivaa, mutta ei enään niin jännää.

Jännää on kuitenkin kulttuurierot. Kummasti sitä huomaa, että esimerkiksi me pohjoismaalaiset ollaan selkeästi astetta jäykempiä kun esimerkiksi eteläeuroppalaiset. Ja yhdessä aina ihmetellään juhlissa, kuinka täällä pelataan juomapelejä oluella ja silti ollaan humalassa. Oon myös ystävystynyt yhden japanilaisen kanssa, jonka kanssa puhuttiin siitä, että molempien mielestä kunnon ystävyys vaatii pientä alkukankeutta, kohteliaisuutta ja varautuneisuutta. Toisaalta, meksikolaiset on sitten ihan oma lukunsa. Mi casa es su casa. Tämän sain kokea karvaasti perjantai-iltana. Tulin rättipoikkipuhkiväsyneenä luennolta yhdeksältä kotiin ja mielessä oli ollut viimeisen tunnin ajan pakastimessa odottava cheesecakebrownies BenJerry's. Suunnitelmat meni uusiksi, kun kämppiksen poikaystävä oli siitä vaan syönyt sen. Nice. Ja kaiken huippu oli, kun kysyin siltä jälkeenpäin, että tykkäsitkös siitä MUN jäätelöstä, niin ei kuulemma ei ollut kummosta. Aiai, onneksi olin perjantaina muuten hyvällä tuulella, koska sain ensimmäiset arvostelut esseestä ja esitelmästä ja hyvä flow auttoi selviämään tämän pienen takaiskun yli.

Muuten kämppiksen kanssa elo on ollut yllättän rauhaisaa ja mukavaa. Iltarutiiniksi on muodostunut, että mä teen läksyt sohvalla ja kämppis lattialla (buahahaa) ja sitten katsotaan jakso Big Bang Theorya. Joitain pieniä eroja kuitenkin löytyy esimerkiksi suhtautumisessa siihen, juodaanko olutta joka päivä ja esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeen, onko epähygieenistä käyttää samaa mukia pari päivää putkeen ja onko elektroninen musiikki ainoaa kuunneltavaa. Mun vastaus edellä mainittuihin on ei, Barboralta voisi tulla vähän erilaiset vastaukset.

Oli muuten maittavat meksikolaisruuat torstaina ja osaan nykyään tehdä jopa omat salsani! Tehtiin pollo a la mexicana, enchiladas ja meksikolaista riisijuttua (nimeä en muista.) Juomana toimi micheladas - olutta, sitruunamehua, tabascoa, soijakastiketta ja tomaattimehua. En tiedä miksi, mutta lopputulos maistui tuliselta simalta. Oon muutenkin aika koukussa meksikolaiseen sapuskaan ja syön sitä joka päivä ruokalassa. Se on ehkä hitusen terveellisempää kun amerikkalaiset vaihtoehdot ja niin namia. Saa nähdä miten pärjään ilman päivittäistä tortillaani sitten pohjoisilla leveyspiireillä. Voin kokata pahimpiin vieroituisoireisiin halukkailla meksikolaisen teemaillasen sitten kotisuomessa, muchos nachos.

Vamos a la playa

Ei kummempia raportointeja sitten viime kirjoituksen. Kummasti vaan alko kirjottaminen houkuttamaan, siis blogin kirjoittaminen. Esseen, kirja-arvostelun ja esitelmän kirjoittaminen ei niinkään. Jännä on. Ja päivitin jo facebookprofiilin ja siivosin vaatekaapin. Siivota vois toki muutenkin, voin kertoa, että ei kumpikaan olla kämppiksen kanssa mitään kodinhengettäriä. Useimmiten kun meillä tulee vieraita, niin ensimmäinen sana on wooooaah. Siivoamisesta tulee luonnollisesti mieleen torakat ja niitä on myös muissa, paremmin organisoiduissa, apartmentseissa. Ja eilen oli ihan uusi tuttavuus kylässä, torakan ja hämähäkin yhdistelmä. Pomppiva sellainen. Lisättiin heti huomiselle Wallmart ostoslistalle lisää hyönteissprayta. Save money. Live better.

Eilen olin bileissä Meksikon 199. itsenäisyysvuoden kunniaksi ja oli tosiaan vähän erilaiset bileet. Oli kyllä kiva kokemus, josta tosin olisin saanut enemmän irti, jos en olisi kuulunut siihen prosenttiin vieraista, jotka ei puhu espanjaa. Kun Meksikon lippu kannettiin paikalla kello 12 niin alko hullu fiesta. Joku karjui kovaääniseen jotain ja siihen vastattiin huutamalla Viva! Viva Mexico! Tämän toimituksen päätyttyä kuunneltiin mariachi musiikkia ja juotiin tequilaa. Huomasin myös yleissivistyksessäni huolestuttavan aukon, koska tulin kysyneeksi japanilaiselta, että koskas teillä siellä Japanissa on itsenäisyyspäivä. Daa, ihan pikkasen hävetti. Muutenkin täällä tuntee välillä itsensä ihan tolloksi, kun joutuu kysymään asioita, jotka on jenkeille ihan itsestäänselvyyksiä. Tosin health care economics kurssilla en ole yksin sekaisin, sen verran selkeän järjestelmän nää on tänne kehittänyt. Mua rupes melkein hävettämään kuinka helpolla sitä päästään, kun kerroin luennolla, että jos tulen sairaaksi niin yleensä voin valita, että meniskö sitä kunnallisella, yksityiselle, työnantajan piikkiin vai kenties YTHS:lle. Täällä sairaskuluvakuutus maksaa vuodessa keskimäärin 8000 dollaria henkilö tai 15 000 dollaria perhe - vähän eri hintaluokkaa kun Suomessa. Ei näistä vakuutusasioista näytä millään pääsevän kokonaan eroon, vaikka kuinka yrittäis. Trygin taskulamppukin on tietysti mukana, harvoin niin hienoa läksiäislahjaa saa. Ei ole vielä tullut käytettyä, ehkä voin tehdä I See Dead People naaman Halloweenina sen kanssa.

Mutta nyt taidan palata pohtimaan talouskasvun eettisiä aspekteja. Huomenna on luvassa opiskelua, Wallmart ja meksikolaista ruokaa. Meillä on sellaiset ambassodorit, jotka huolehtii meistä eksyneistä internationaaleista ja oon ystävystynyt kahden kivan usa-meksikolaisen tytön kanssa ja ne tulee huomenna laittamaan meille oikeaa meksikolaista ruokaa. Luvassa on kuulemma myös joku meksikolainen juoma, jonka oleellisimmat ainekset on olut ja tomaattimehu. Hmmm. Kumpikaan ei kyllä oo mun oma ambassadori, mutta sen kanssa meillä ei niin hyvin synkkaa. Se on oikein kiva ja ystävällinen, mutta vähän liian hihhuli, että harrastettais vapaa-ajan hengailua. Jos olisin kiinnostuneempi patikoinnista, virkkaamisesta ja raamatusta, niin ehkä sitten. "You know, today I woke up, took a shower and read my bible..". Nyt kuullostan kauheen julmalta ja tuomitsevalta materialistilta, mitä en tunnusta olevani. Tai ehkä pikkasen joskus, mutta I'm working on it.

Miss American Pie

En sitten leiponut karjalanpiirakoita. Tarkoitus oli hyvä, mutta kohtalo päätti toisin. Meillä oli vaihtareiden kanssa international potluck, eli nyyttärit, jonne jokainen toi jotain ruokaa omasta maastaan. Ja mikäs sen suomalaisempaa kun karjalanpiirakat. Myöskin Johannan ihana karjalanpiirakka-aiheinen blogipostaus innoitti mua. Toinen vaihtoehtoni oli kaalilaatikko, mutta sitä ei edes Suomessa osata arvostaa.

Reippaana tyttönä menin sitten hakemaan kaupasta tilaamiani ruisjauhoja kello kolmelta, koska tarjoilujen piti olla valmiina kuudelta. No, ei ne ihan ruisjauhoja ollut, vaan venhäjauhoja. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin kävelemään "lähellä" olevaan luomumarkettiin ja sieltähän niitä jauhoja sitten löytyikin. Tosin siinä vaiheessa kello oli jo puoli viisi, ja aikaa karjalanpiirakoiden tekoon ei enää ollut. Paniikissa suhasin ympäri markettia ja päädyin ostamaan ylihintaista mehua, perunajauhoja, pakastemarjoja ja sokeria. Hintaa näille tuli 20 dollaria. Lopputulos: marjakiisseli. Tai kuten sen hienosti englanniksi ilmaisin, pudding but not pudding / berrything. Joka ei hyytynyt kunnolla. Me, minä ja kiisseli, jäätiin pikkasen muitten sushien, chilien ja cazpachojen varjoon. Japanilaisen tytön tekemät sushit oli taivaallisia ja kutsuin itse itseni sushikouluun. Lupaan raportoida siitä myöhemmin.

Mutta se siitä episodista, oli hyvin bridget jones and blue soup -olo. Tänään on päivä mennyt lähinnä syödessä ja jumittaessa, esseet on edistynyt yhteensä kahdella lauseella. Aamulla muuten kokeilin uutta aamiaisinnovaatiota ruokalassa: tortilla, jossa on munaa ja pekonia sisällä. Munakkaanystävää miellytti, suosittelen! Mutta, huomenna tehokkaaseen viikkoon, suunnitelmissa on tehokasta opiskelua ja urheilua. We'll see.

Näin minä vihellän matkallani

Perjantai-ilta yksin kotona. Muut lähti jo alkuillasta El Pasoon rilluttelemaan, mutta oh well, mullapas onkin luento ysiin asti. Kaiken lisäksi se luento on muutenkin aina viikon kohokohta, kolme ja puoli tuntia jankuttamista. Tänään puhuttiin siitä, miten talouden kehitystä voi tarkastella erilaisista eettisistä näkökulmista. Hohhoijaa. Mutta en oo katkera, ehei. Tänäänkin opin, että on olemassa myös näkymätön kädenpuristus ja näkemätön jalka. Ja sain pitää esitelmän luokan edessä, jippii.

Ja nyt on hyvää aikaa kuunnella suomalaista melankoliaa, lakata kynnet ja kirjoittaa blogia. Ja olla olohuoneessa ilman kolmas pyörä oloa, koska kämppis on löytänyt poikaystävän. Ei siinä mitään, tämä Robert on ihan mukava. Robertilla on Lamborghini ja se on luultavasti ainoa mies maailmassa, joka on lukenut kaikki Twilightit ja tykkää niistä. Hieno mies. Rakkaus roihahti Las Vegasissa, kuinkas muutenkaan.

Las Vegas oli mainio ja aikalailla sellanen kun odotinkin. Ainoa pettymys oli se, että en nähnyt yhtään Elvistä. Kolme päivää oli riittävä aika siellä, kasinot alkoi tulla ulos korvista ja silmistä. Nukuin 14 tuntia kun pääsin kotiin. Sekalainen matkaseurakunta oli kasa muita vaihtareita ja muutama meksikaano. Meksikolaisten ja chicanojen (wannabe-meksikolaisia) tapa antaa poskisuudelmat kättelyn yhteydessä saa mut vieläkin aina vähän jäätymään. Useimmiten kestää vaivaannuttavat puoli minuuttia tajuta, mitä tässä vielä odotetaan kun kättelytkin on hoidettu. Matkaseurueessa minä ja norjalainen poika oltiin ainoat, jotka ei puhunu espanjaa. Puhuttiin välillä ruotsia, ihan kostoksi. Oon kuitenkin oppinut muutamia tärkeimpiä fraaseja, mm. sanomaan "anna minulle mitä tarvitsen" asiaankuuluviin käsiliikkein. En ole vielä kokeillut, mutta lupaan testata heti kun sopiva chico latino tulee vastaan.

Ostin vegasista myös ihania vaatteita, koska pakkohan ne kasinolta voitetut dollarit (95!!) oli realisoida. Koska nyt pidän blogia (vaikka ei muotiblogia, mutta anyways), koin oikeudekseni ostaa vyölaukun. Ja pantterikuvioisen paidan. Oh love. Huono puoli noissa vaatteissa on se, että en oikein kehtaa käyttää niitä normipäivinä koulussa. Koska täällä arkivaatteet = urheiluvaatteet. Mäkin menin jumpan jälkeen trikoissa syömään, mitä en kyllä Suomessa tekisi. Virkistävä kokemus.

Vielä yksi hassu juttu. Olen useamman kerran törmännyt kysymykseen: "do you mind if I ask what your ethnicity is?" Ja kun oon sanonut, että oon suomalainen, niin on ihmetelty, että ihanko molemmat vanhemmat on suomesta. Yhden mielestä näytän vähän afroamerikkalaiselta ja toisen mielestä olen aivan samannäköinen kun kiinalainen tyttö nimeltä Su. Kiinnostavaa. Sunnuntaina aion vahvistaa suomalaista identiteettiä leipomalla karjalanpiirakoita. Koti-ikävä? Ei useimmiten, mutta aina välillä. Note to self: älä kuuntele Kaija Koota tai SMG:a koti-ikävän iskiessä.

Ja kun rahaa on vielä paluulippuun
Ostetaan kaupungin kalleimmat lenkkarit
Sellaiset jotka ei koskaan
Kävele vastaan kotikulmilla

One fine day

Ensimmäinen essee valmis, jauuu! En halua ajatella kuinka monta jäljellä, laskin tossa nimittäin, että kaikki kirjoitustyöt yhteenlaskettuna mulla on joulukuussa kasassa melkein sata sivua. Onkohan sallittua tehä gradu aiheella sekalaisia kirjoituksia taloudesta, anyone?? Se ois nimittäin jo aikahyvin tossa. Voishan sitä ainakin kokeilla jotain noista hyödyntää ja uskon, että jos valkkaan tarpeeks humaanin graduohjaajaan, niin hyvä tulee. Tässä ensimmäisessä esseessä pohditaan mm. sitä, että kuka määrittelee mitä on kehitys ja voiko hyvinvointia määritellä yksikäsitteisesti. Älytöntä soopaa siis, eikä yhtään kaavaakaan. Otin TI-83+:kin mukaan, mutta taitaa parka jäädä käyttämättä kun ei nää täällä oo yhtä kovia derivoimaan kun Suomen päässä.

Viikonloppu oli oikein mukava ja juhlaisa. Tosin olin perjantaina tylsä ja en lähtenyt ulos. Torstai painoi vielä vähän ja säästin energiaa lauantaille. Nukkuminen jäi kuitenkin vähän vähille kun kämppis ja 7 miestä viettivät täällä jatkoja. Edes mun yöpuku esiintyminen ja kärttynen karjasu olla hiljempaa ei saanut juhlakansaa pelästymään. Pitää alkaa petraamaan ja ostaa paplarit. Lauantai oli myös mahtava, bbq ja kotibileet. Tai kotibileet on tässä tapauksessa vähän kyseenalainen käsite, koska tyyppi jonka luona oltiin on ostanut yksityistalon, jossa voi pitää bileitä (siellä on dj:t, valot ja kaikki) ja se kuulemma alkaa perimään pääsymaksua jossain vaiheessa. Hämärää liiketoimintaa ehkä, mutta sitäkin hauskempaa.

Mutta, nyt tämänkertaisen kirjoitukseni multihuipennukseen. Perjantaina starttaa ensimmäinen roadtrip, suuntana Las Vegas! Oon ihan megainnoissani tosta. Ja äiti, jos luet tätä niin lupaan olla kiltisti. Yritin myöskin välttää naimisiinmenoa, ylilyöntejä hedelmäpelien kanssa ja muuta mistä et tykkäisi. Oon myöskin ihan liekessä kun pääsee jonnekin kunnon shoppailuareenoille, kun tuntuu, että mulla on niin vähän vaatteita mukana, että joutuu aina käyttämään samoja. Tähän asti shoppailut täällä Las Crucesissa on rajoittunut Wall Marttiin ja Targettiin. Vaikka rakastankin elintarvikeshoppailua ulkomailla, niin kyllä jotain muutakin vois vähän kokeilla. Tosin, oon löytynyt täältä yhen mahtavan salaattikastikkeen, jota voisin syödä vaikka suoraan purkista. Mutta se elintarvikkeista.

Vegas baby, Vegas!

Liisoista ja ihmemaista

Ensimmäinen kokonainen viikko takana, laukku purettu ja luennotkin on alkanut. Pienen säädön jälkeen mulla on kolme kurssia: economics of healthcare, public utilities regulation ja development economics. Säädöllä viittaan siihen, että ekojen luentojen jälkeen piti pistää kurssit uusiksi. Tajusin olevani vähän väärässä paikassa, kun 3-4 vuoden opiskelijoille tarkoitetulla kurssilla professori aloitti luennon kysymällä tietääkö kukaan mikä on regressio (yksi tiesi) ja kertomalla, että tällä kurssilla selviää, että työn tarjontakäyrä on taaksepäin kääntyvä. Kröhöm. Mutta nyt oon oikein tyytyväinen noihin ja pelkään vähän, että tuliko haalittua liikaakin haasteita. Tekemistä ja esitelmiä ainakin riittää. Toinen pientä kuumotusta aiheuttava asia on se, että yksi professori on ihan liekeissä kun sen kurssilla on eurooppalainen ja nainen. Kaikki naiset ja eurooppalaiset, pyydän siis jo etukäteen anteeksi mahdollista huonoa edustustani. I'll do my best.

Muu elämä on myös alkanut rullaamaan. Eilen purin laukut, siivosin huoneen, pesin pyykkiä ja täytin jääkaapin. Kuherruskuukausi kampuksen ruokalan kanssa myös loppui ja tein periaatepäätöksen olla syömättä täytekakkua, hattaraa tms. normipäivinä. Kävin tänään myös vesijumpassa, jeij. Oli kivaa, huomenna ajattelin mennä kokeilemaan spinningiä. Täällä näitten yliopistoliikunnassa on myös joku "bootcamp" tunti, mut aion vähän kerätä pohjakuntoa ennen kun päräytän sinne.

Tää vaihtarielämä on aika hassua. Vaikka alkaa vähitellen kotiutua, niin silti on aika irrallinen olo. Irrallinen kuitenkin enemmän positiivisessa mielessä. Tällä tarkoitan sitä, että on aika vapauttavaa, kun kukaan ei oikeastaan tunne. Voi kysyä tyhmiä, puhua tuntemattomille ja olla vaan. Tätä asennetta voisin yrittää ottaa Suomeenkin vähän mukaan, jos vaatteet ei vie kaikkea tilaa matkalaukusta. Yksi hämmentävä asia on myös jenkkien yltiöpositiivisuus ja small talk -kulttuuri. Useimmiten on tietty kivaa kun kaikki hymyilee ja on iloisia. Mulla on kuitenkin vielä vähän totuttelmista siinä, että kun kerrot jotain itsestäsi niin kaikki on great, awesome tai vähitäänkin cool. Kyllä mä tiedän, että Helsinki on cool. Mutta sä et edes tiedä missä se on. Mutta ehkä mäkin opin sujuvaksi small talkeriksi tulevina kuukausina. Toivottavasti jenkkien tapa tunkea like jokaiseen lauseeseen vähintään kolme kertaa ei tartu, se on niinku ärsyttävää. Mutta like they say, when in Rome do as the Romans do.

Kosteaa hyöryä nousee tiestä

Perillä NMSU:n kampuksella ollaan. Pää höyryää kaikesta uudesta, eikä höyrystymistä helpota tää lämpötila. Tänään on 37C ja ilman kosteus on joku nolla. En ihmettele noita aavikoita yhtään. Kävin Wall Martista shoppailee huipputehokasta aurinkorasvaa, kun palan jo siinä ajassa kun kävelen kampukselle. Ja tätä kuulemma jatkuu joulukuuhun asti. Että syysterveiset Suomeen vaan!

Tänään alkoi orientaatiot ja hankittiin opiskelijakortit ja lyötiin lukkoon meal planit. Täällä on kampuksella mm. oma subway, josta saadaan hakea tietty määrä patskua ilmaseksi. Nam. Varsinainen ruokala oli niin jenkki kun olla ja voi, hampparii, pitsaa, ranuja, tortillaa - all you can eat. You get the picture. Muutenkin meininki täällä on ainakin osin sellasta kun jenkkileffoissa, sororityt, urheilujoukkueet ja beer pong jne. Vaihtareita on yhteensä noin 30, pääosin euroopasta ja japanista. Japanilaisten kanssa kommunikointi on aika rankkaa puuhaa, kun kaikkeen saa vastauksen yeeeeees ja päälle söpön nyökkäyksen. Mun kämppis on saman ikäinen slovakialainen tyttö, jonka kanssa on ainakin tähän asti tultu hyvin toimeen. Eilen käytiin tyhjentämässä yhessä Wall Mart. Se meni muuten hyvin, mutta Barbora ei näyttänyt innostuvan yhtään mistään karkeista, kekseistä tai BenJerryseistä. Mäkään en sit kehdannu ostaa täyttä roskaruokakärryä, mikä on ehkä ihan hyvä. :D Kämppä on myös ok, meillä on molemmilla omat huoneet ja yhteinen vessa, keittiö ja olkkari. Lattialla vähän ötököitä ja katossa yöperhosia, muuten ei valittamista.

Luennot alkaa torstaina, sitä odottelen jo ihan innolla. Nyt tää on vaan vähän tällästä hengaamista ja ihmettelemistä. Eilen onnistuin jo unohtamaan avaimen huoneeseen kun lähdin ulos. Oli siis pientä seikkailua öisellä kampuksella. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt lähden päivän mätöille kampuksen ruokalaan ja illalla on luvassa shoppailua Targetissa. Se on varattu vaan opiskelijoille ja siellä on jotain aleja, maistiaisia, näytteitä jne. Sounds like fun!

If you're going to San Francisco

Täällä San Francisco! Täällä kivaa!

Lentomatka meni hyvin, Helsinki-Lontoo meni paniikkitranssissa ja sulatellessa sitä, että oon nyt oikeasti lähtenyt. Ja matkasta myös kerrottakoon, että koskin itseänsä Jorma Ollilaa! Respect. Jorma matkusti bisnesluokassa ja jono pysähty just kun olin sen kohdalla käytävässä (pikkasen ehkä hutasin sitä.) Mulla oli kyllä Financial Times kainalossa, joten luulen, että Jorma huomas mun talentin ja pyytää mua johonkin hallitukseen sen kanssa viimestään ens kesänä. Odottelen soittoa. Lontoo-San Francisco väli taas oli piiiiitkä, 11 tuntia. Penkkiseurana oli kaksi komeaa italiasta homoa, jotka lähinnä hiplas toistensa polvia. Ei juttuseuraa mulle siis, italianikin rajoittuu lähinnä pitsasanastoon. Piu bella cosa frutti di mare.

Tää on ihan mahtava kaupunki. Ihanan aurinkoista, rentoa ja nättiä. Ollaan talsittu enemmän kun laki sallii. Mäkiset kadut on niin hienoja, mutta ottaa myös kunnon päälle. Täällä myös kaikki kiemurtelee ja mm. kun mietittiin, että "käydäänpäs tuolla Golden Gatella kattomassa, sehän näkyy tossa lähellä." Tosi lähellä olikin, käveltiin reilu kolme tuntia helteessä läpsyköillä. Tosin oli kyllä sen arvosta. Hienoja kuvia esim. feisbookin profiilikuva tarkotuksiin ei tosin tullut, kaikissa kuvissa naama kiiltää ja hiukset on tuulen sekä talsimisen takia aika seksikkäästi.

Muuten ollaan pörrätty ympäriinsä Chinatownit sun muut, tsekattu Fisherman's Wharf ja merileijonat, ajeltu Cable Carilla, herkuteltu ja vähän myös shoppailtu. Castron, eli homokaupunginosan, tunnelmaan sopien ostin myös ultramageet neonpinkit leviksen farkut. Käytiin myös viininmaistelureissulla Napassa ja Sonomassa kauniissa maisemissa. Päätin perustaa eläkkeellä viinitilan ja mennä viinitilalla naimisiin. Että, jos jollekin tuli nyt lukiessa tunne, että haluaa mennä mun kanssa Napassa naimisiin ja maksaa myös ne häät, niin ota yhteyttä! Opin myös paljon viineistä, varsinkin kun ennen tiedot oli aiemmin lähinnä luokkaa on olemassa punasta ja valkosta viiniä.

Tänään sattui hassuja. Etsittiin Golden Gate parkkia ja oltiin taas kävelty helteessä useampi tunti. Kartta oli, mutta me ei oltu sillä. Väsymystä kuvaa se, että maattiin kaikki kolme asfaltilla keskellä katua ja kiroiltiin rankasti se aika, mitä ei naurettu hysteerisesti. No, hetken lepuutuksen jälkeen saati Jenni houkuteltua liftaamaan, mä lupasin hoitaa puhumisen. Eka auto pysähtyikin, ja otti kuin ottikin meidät kyytiin. Paras kohta oli se, kun kävi ilmi, että kyseinen herra oli suomen kansalainen ja Martti Ahtisaaren ihailija. Asunut mm. kontulassaja itäkeskuksessa kymmenen vuotta 90-luvulla ja ollut Soneralla töissä. A funny coincidence that was.

Mutta, tässä tätä lomahuumaa. Päivä vielä täyttä easy livingiä edessä, sitten siirtyminen pääkallopaikalle New Mexico State Universityyn. Aloha!

Aika suinpäin ryntäilee

Ylihuomenna pitäis lähteä. Huihui. En varmaan nuku sitä ennen, paniikkia sen verran ilmassa. Viimeyönäkin näin suomen levottominta unta, jossa mun piti keräillä tavaroita kassiin niin nopeesti kun pystyin. Ja muutenkin, kuka osaa pakata tollaselle ajalle?? Tulee jo laukku täyteen kun mietin mitä tarviin sillä viiden päivän San Franciscon reissulla.

Tää viikonloppu on mennyt paitsi paniikissa, myös ihan kivasti. Perjantaina syötiin tapaksia, jotka oli tosi hyviä. Tosin jäi vähän huono maku suuhun, kun laskua joutu oottaan yli puoli tuntia. Oltiin hyvin närkästyneitä kuluttajia siinä vaiheessa. Keilailu oli myös kivaa, erityisesti omaa (ehkä snadisti kilpailuhenkistä?) minääni lämmitti oma kierrosenkka (ja Jempan rökittäminen). Ja koska kaikki kuitenkin haluu tietää, sain 151!! Pitäis varmaan ruveta ammattilaiseksi:D

Oon myös syönyt vaihteeksi hyvin. Leivoin eilen itelleni läksiäiskakun, vadelmamarenkikakku, namnam.
Tässä myös lisää fiilistelykuvia meidän takapihalta, innostuin vähän kameran makrokuvausohjelmasta. Oon nyt selkeesti lähössä, kun sain varpaankynnetkin lakattua!



Mutta, näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Huomenna vika päivä, sitten tiistaiaamuna kasilta lähtee lento Heathrown kautta San Franciscoon.

Papa don't preach

Huh huh. Jouduin skippaamaan Madonna-bileet ja fiilistelen nyt täällä Spotifyn kanssa. Mikään, missä esiintyy sana bileet, ei oikein tänään innosta. Tai en myöskään heti lähtisi grillaamaan, koska eilen selvisi tonkin sanan todellinen merkitys. Rauhallinen grillailuilta, jonne lähdin kollareissa ja autolla, päätyi kotiutumiseen aamukuudelta. Hauskaa oli.

Matkaan valmistautuminen on tänään ollut aika jäissä, sattuneista syistä. Pari mailia sain tosin lähetettyä, kun kurssivalintojen pitäisi olla kuulemma jo tehtynä. Hups. Olin kyllä suunnitellut jo kursseja alustavasti, mutta nyt sitten päädyin tekemään lopulliset valinnat perinteisen akateemisin kriteerein. Eli perjantaisin ei luentoja. Muutenkin surffailin vähän yliopiston nettisivuilla ja ihan hienolta näytti. Siellä on kampuksella oma uimahalli, jossa järkätään vesijumppaa! How cool is that? Olo on tällä hetkellä niin löysä ja laiska, vikasta bodypumpista on kulunut enemmän kun laki sallii. Syksyllä siis ainakin vesijumppaa, oi!

Huomenna on sitten vielä yhdet läksiäiset, kivaa ja ei-kivaa. Ei toi hyvästien jättö, vaikka vaan puoleksi vuodeksi, mikään mun suosikkijuttu oo. Tosin viimepäivinä kaikki on ollut kauheen kivaa ja sellaset jutut, mitkä joskus jossain ärsyttää, on ihan unohtunut. Mutta oon kyllä innoissani huomisesta, mennään mulle uuteen ravintolaan syömään tapaksia, nam. Saa nähdä mihin ilta sitten päättyy, viime kerralla läksärien jälkeen kantelin sombreroa alkon muovikassissa aamuisessa Helsingissä. Mahtavuutta! :)

Pancakes for breakfast

Lomailu on ihan parasta. Ehtii kaikenlaista ja voi kuvitella, etä loppuviikolla ehtii sitten tehdä vielä ne oikeesti kiirelliset asiat ja nähdä vielä kaikkia. Paluu kotiinkotiin on sujunut oikein rennosti ja maukkaasti. Äiti luultavasti vielä elättelee toivoa, että perun matkan, jos se syöttää mua oikein hyvin. Nam.

Mutta siis, tässä on nyt vihdoin mainostamani matkablogi. Tasan viikon päästä on lähtö syyslukukaudeksi New Mexicoon. Ja koska oon aina salaa haaveillut kiiltävistä legginseistä ja omasta muotiblogista (jossa sais poseerata jalkaterät sisäänpäin käännettynä ja suumutrussa ja hiuksetsilmillä), päätin perustaa nyt blogin hyvällä tekosyyllä. Tästä piti tulla ihan sairaan hieno, mutta koodaustaitoni eivät olletkaan ihan niin hyvät kuin luulin. Päädyin lähinnä vaan leikkimään sellasella netistä löytyvällä, lievästi addiktoivalla, väriympyrägeneraattorilla ja vastustamaan sisäistä minääni, joka ois halunnut laittaa kaiken pinkillä. Myöskin nimen kanssa oli ongelmia, mutta nimi tulee sellasesta kivasta The Crashin biisistä.

"I've been sailing the seas on a big ass boat
Trying to see what the world's about whoo-oo."

Ja jos pelkoni toteutuvat, nimi on osuva myös tammikuussa kun tulen takaisin puolen vuoden jenkkiruokien jälkeen. Mikäli innostun tästä bloggaamisesta, niin kiinnostuneet saavat sitten siirtyä laihdutusblogin pariin. :D

Mutta, nyt jatkamaan pakkauprojektia. Tässä vaiheessa kategoriaan ehkä mukaan kuuluvia vaatteita on kaksi matkalaukullista. Huh.