It's such a vivrant thang

Voisin kirjoittaa postauksen siitä, kuinka hassulta tuntuu lähteä kotiin. NYT JO? Mutta säästän nyyhkytykset myöhempään, sillä ajattelin listata omaa seuraavaa matkaani ja muillekin vinkeiksi kivoimpia paikkoja täällä. Ja jos jollekulle tulee muka yllätyksenä, niin nämä on sitten suurimmaksi osaksi RUOKAA.

Löysin uuden lempiruokamaani! Venezuela! Caracas Arepa Bar (E75, 1st and 2nd). Olimme äsken maistelemassa eniten tuntemani Venezuelalaisen kanssa ja ai että, oli niin hyvää. Söin La Mulata arapes-lätyn pavuilla, jalopenoilla, plantaasibanaaneilla ja muulla maukkaalla. Lisäksi alkupalaksi otetut päällystetyt banaanit ja kookospirtelö kanelilla olivat pala taivasta. Vamos!

Lisäksi kulttuurinnälän tyydyttämisen jälkeen toinen suositeltava paikka on Lincoln Centerin vierestä löytyvä gourmet-meksikolainen, Rosa Mexicano. Kuinka makeeta on, että guacamole muussataan pöydän vieressä? Pääruuaksi söin taivaallisen tonnikalasalaatin (ja tonnikalaan liittyvät orastavat periaatteeni) sekä jälkkäriksi juustokakun, josta sisältä räjähti kinuskikastiketta ja omenanpalasia. Lisäksi lähistöllä oli toinen hyvä meksikolainen, jonka nimeä en muista. Siellä oli kuitenkin näin hieno lamppu:

Kodin vierestä Pikku-Intiasta löytyi, ylläriylläri, hyvä intialainen: Dhaba (Lexington, 27th and 28th). Ruoka oli räjäyttävän hyvää, tulista ja annoksista söi kaksi päivää. Söin tandoorikasvikset niillä intialaisilla tuorejuustopalasille, namnamnamnam.

Parhaat burgerit on BareBurgerissa, luomua daa. Hyvää peruspurilaista saa myös Five Guysista ja ilmaisia pähkinöitä! Lisäksi New Mexicossa totuin siihen, että kaikki juomat on ilmaisia refillejä. Täällä sitä harrastetaan vaan Bronxin perukoilla ja Five Guysissa. Kaikkien hehkuttama Shake Shack oli ihan ok, mutta ei suuria intohimoja herättävä.

Hyvää sushia olen syönyt vaikka millä mitalla, joten en keksi listata parasta. Uusi lempimaku: kasvistempurarullassa, uppopaistetut jutut vaan ei mee vikaan. Amerikkalaisin elämys: Philadelphia rulla tuorejuustolla ja lohella.

Lisäksi ehdoton NY-jälkkärini on Frozen Yogurt, jota parastaa saa Korea Townin Red Mangosta ja 16 Handlesista. Huom! Noista saa pursutella itse överisörsselit, monissa paikoissa on ei pääse itse hanoille ja saa valita maksimissaan viittä täytettä. Mälsää!

Baareja en ole löytänyt kovinkaan päräyttäviä tai Kallion atmosfäärin voittaneita. Viikonloppuna olimme tosin useammassakin ja kaikissa oli superkivaa, tosin tämä johtui lähinnä neljän päivän vapaasta ja kasassa olleesta keilajoukkueesta. Kävimme mm. Happy Ending nimisellä klubilla tanssihalli/reggaebileissä ja East Villagessa olevassa mukavan leppoisessa Holiday Cocktail Loungessa. Kuulemani sisäpiirin tiedon mukaan Madonnan Holiday jountaa juurensa kyseiseen paikkaan. En menisi kieltämään, ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Lisäksi kivaa on ollut ainakin oopperassa, baletissa, Momassa ja Immigration-museossa. Metropolitanin menen koluamaan huomenna, parempi vikana mahdollisena päivänä kuin ei milloinkaan! Välillä on tuntunut, että liian monta kohdetta on jäänyt vierailua vaille, mutta toisaalta - kuinka usein voi vaan hillua ja hengailla New Yorkissa?

Paras meno on kyllä silti ollut 866 United Nations Plazalla, kolmannessa kerroksessa.

I'm going back to black

Black Friday, voi pojat ja tytöt. Kyseinen festiviteetti alkoi viime yönä ja meno jatkuu vielä viikonlopun yli. Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa bussi alle ja mennä Woodbury outlettiin New Jerseyhin, mutta onneksi tulin järkiini viime metreillä ja päätin jäädä Manhattanille. Järkiin tulo johtui myös pre-thanksgiving juhlinnasta, joka kehittyi afterwork oluista tanssihallitamppaamiseksi Happy Ending -nimisellä klubilla. Räppielämää parhaimmillaan, seurueemme "muutamien" oluiden loppusumma pyöristyy 500 dollariin.

Joka tapauksessa, perjantaina väsytti ja kiitospäiväillallisen (kiitospäivänä ilta-aikaan syötyä vihreää salaattia, bataattisipsejä ja kurpitsajäätelöä voinee kutsua kiitospäiväillaliseksi) viinilasien siivittämänä oli itsevarma olo ja uskalsin mennä maailman suurimpaan tavarataloon, Macysille. Olimme ovella noin 5 minuuttia ennen ovien avaamista ja oli siellä muutama muukin. Oli muuten toinen kerta ikinä kun jonotan kauppaan, Tikkurilan Anttilan loppuunmyynti 2000 luvun alussa, never forget. Hullarit ei tunne tämän jälkeen enää miltään.

No, mitä löysin järjettömästä ryysiksestä? En yhtään mitään. En tiedä oliko kyse ahdistavasta ihmismassasta, taustalla soivasta kulkusilottelusta vai jonossa vallinneesta maailmanlopun ilmapiiristä. Toisaalta, ehkä ovella partioineet OWS-ihmiset myös vaikuttivat asiaan ja aiheuttivat pienen piston tämän kapitalistin sydämeen - buy ja occupy rimmaa kivasti. Viimeksi kun näin OWS-ihmiset, olin menossa brunssille. Eh.

Jokatapauksessa, koska melkein kaikki kaupat olivat yöllä auki, en voinut lähteä nukkumaan ihan tyhjin käsin. Joten otin vaniljajäätelön eli menin Banana Republiciin, josta yleensä aina löydän kasapäin haluttavia juttuja. Viime yönä? Ei oikein mitään. Ostin sitten paniikissa silkkihuivin, jotain oli ilmeisesti pakko saada. Ei siinä mitään, hieno silkkihuivi, siinä on timantteja! Mieleen tulee eräs keltainen secondhand nahkatakki Barcelonasta, ideana ja asusteena hieno. Käytänkö ikinä? En.

Mitä opin perjantaista? Ollaan kaikki hulluja. HM:ään oli 5 tuntia ennen aukeamista noin 50 ihmisen jono. Gapissa jonottelin noin puoli tuntia kaksia -60% alkkareita, time well spent. Ihmiset shoppaili jäätävien matkalaukkujen kanssa. Silti, suosittelen black fridayta kaikille muillekin tärähtäneille, kokemuksena varsin ainutlaatuinen.

Nyt suuntaan vikan viikonlopun viettoon, ensimmäisenä kohteena New York City Balletin Pähkinänsärkijä. Olen luonnollisesti, ympyrän sulkeutumisen kunniaksi, ekan viikonlopun tapaan hieman kipeä. Onneksi ollaan Amerikassa ja saan apteekista ilman reseptiä pillerin jos toisenkin. CVS:n kanta-asiakaskortilla saa vielä CVS-pointseja. En tiedä miten niitä käytetään, mutta pointsit on aina kotiinpäin.

I wanna really really really wanna zigazig ah

Tiedättekö tunteen, kun istuu tuntemattoman pojan vieressä? Vaikka ette tunne toisianne, niin tuntuu jotain yhteistä väreilevän ilmassa? Vaihdatte välillä katseita ja myöhemmin, illan pimetessä, vaihdatte pari sanaa. Bam.

Tässäpä kertomus eilisestä työpäivästäni, sivujuonenaan myös YK-nörtiksi kutsutun pojan musertaminen. Eli ei, kyse ei siitä, että olisin hankkinut työpaikan ulkopuolista elämää. Ehei!

Seuraamallani makrotalousklusterilla saatiin viime yönä ensimmäinen päätöslauselma neuvoteltua, aihepiirinä oli suppea ja selkeä kansainvälinen talousjärjestelmä ja kehitys. Melkein yhtä viihdyttävää kuin kauppa ja kehitys, antaisin neljä tähteä. Seurasin neuvotteluja kahteentoista, sitten oli pakko luovuttaa. Blogikirjoituksen jännittävä aloitus liittyy myös neuvotteluihin: päihitin tsekkiläisen harjoittelijapojan (jota myös tietyissä piireissä kutsutaan YK-nörtiksi) turnauskestävyydessä. Voitto oli makea, sillä huomasin jo neuvottelujen puolivälissä, että kyseinen kanssaharjoittelija katseli huoneessa, harjoittelijoiden vähentyessä, sillä silmällä ympäriinsä. Luuli jäävänsä vikaksi, hah.

Juttelimme jaloittelutauolla ja siinä kävi viimeistään ilmi, että nyt on tosi kyseessä. Otin käyttöön psykologiset aseet: sanoin, että olen aiemmin ollut töissä pankkisektorilla (mikä jättää ilmaan sen, että saatan hyvinkin olla 16-tuntisiin päiviin tottunut investointipankkiiri). Kyseinen poika oli kv. politiikan opiskelija, joten sain henkisen yliotteen, kun sanoin olevani ekonomisti (liioittelu, osa kaksi). En maininnut yksityiskohtia ekonomistitaidoistani tai esimerkiksi siitä, että olen lukenut SDR:ä käsittelevän Wikipedia artikkelin noin 10 kertaa, vieläkään tajuamatta koko hössötystä aiheesta.

Jokatapauksessa, lähdin viimeisenä harjoittelijana huoneesta. Ja tottapuhuen, olihan se muutenkin aika siistiä, ilman mielikuvituskilpailuani. YK:lta ulospääsy ko. kellonaikaan tosin tuotti jonkinlaisia vaikeuksia ja vasta neljäs portti oli ei-lukittu. Kuvittelin jo päässäni itseni Nicole Kidmanina Tulkissa. Poliittisen juonittelun sijaan törmäsin Ecuadorin neuvottelijaan, joka vanhana tekijänä tiesi, mistä portista pääsee myöhään ulos.

Illan juoni päättyi pitseriaan, jossa toimin niin väsyneen sekopäisesti, että sain säälistä kaksi sliceä yhden hinnalla. Ei huonosti siis. Loppuun vielä kuva Lincoln Centerin asemalta, girl power!

Little faith, follow me

Saanko hehkuttaa New Yorkia, taas vaihteeksi? Ei se mitään, hehkutan silti.

Olen ollut taas ihan fiiliksissä tästä kaupungista, pienen suvantovaiheen jälkeen. Boston toi kaivatun lepotauon hulinaan ja nyt olen taas hulissut hulinan kanssa. Viikko on ollut työviikkona varsin inhimillinen, vaan yksi päivä ysiin. Muuten kevyitä kymppituntisia ja aikaa vaikka mihin. Esimies on ollut Suomessa viikon, eli luultavasti olen unohtanut jotain tärkeää ja huomenna pamahtaa, se siitä kivasta suosituksesta CV:hen.

Viikkoon on kuulunut kulttuuria, paunakaupalla suorastaan. Loppua kohti kulttuurisuorittaminenharrastus saa aina uutta puhtia, terveisin se tyyppi, joka jättää lomamatkoilla museot aina viimeiseen päivään. Maanantaina olin Momassa katsomassa de Kooningia, tiistaina vuorossa oli Metropolitan oopperassa Satyagraha ja viikonloppuun on kuulunut itsenäistä elokuvaa, keskuspuistoa ja babtistikirkkoa.

Ooppera-arvostelu, mahtavaa! Olen muutaman kerran käynyt oopperassa ja vaikka kuinka olen taistellut, niin jossain vaiheessa on vähän haukotuttanut. Nyt kävi kuitenkin toisin. Toisin kuin perinteisissä oopperoissa, Sataygrassa ei ollut tekstityksiä vaan lavalla heijastettiin erilaisia syvällisiä tekstipätkiä. Ja minähän tunnetusti olen syvällisten tekstinpätkien ylin ystävä. Musiikki oli hienoa, lavasteet kanssa ja ooppera kertoo Gandhin vuosista Etelä-Afrikassa, jossa kehittyi väkivallattoman vastarannan aate. Kohtaukset oli jaoteltu Gandhiin vaikuttaneiden henkilöiden ympärille - oli Tolstoita, Rabindranath Tagorea (okei, en ollut ikinä kuullut ennen) ja Martin Luther King Junioria. Kumman hyvin erilaista sanksriitin kielisestä hoilutuksesta, liikkuvista eläinhahmoista ja sanomalehtikuvioista saa kiinni ideasta: tee työtä lujasti, uhraudu ja älä antaudu maallisille haluille, vaan taistele paremman puolesta. Ja niin, se väkivallattomuus kanssa.

Maallisista haluista puheenollen.. Aloitanko lihasta vai pitsipaidoista? Aloitan helpommasta eli pitsipaidoista. Laskin eilen, että olen ostanut täältä viisi erilaista pitsipaitaa. Pitää alkaa rajoittaa, eilen ostin sellaisen mustan ja kiiltävän. (Voisiko joku pitää pikkujoulut?) Noin, tunnustus tehty. Sitten pinnallisuudesta lihan iloihin. Seitsemän lihattoman kuukauden jälkeen söin kaksi viikkoa sitten hampurilaisen! Hyvältä maistui. Totta puhuakseni olen myös ollut aika sinut asian kanssa ja päättänyt, että silloin tällöin on ihan ok syödä lihaa. Ainakin tilanteissa, joissa on jotain erikoista. Eli olen tästä eteenpäin erikoinen lihansyöjä, merkittäköön pöytäkirjaan. (Ja söin keskiviikkona korealaisessa jonkinlaista perinteistä jaettavaa liharuokaa, eli koiran varmaankin.)

Jos joku ei ole vielä nukahtanut, niin kerron vielä yhdestä kultuurikokemukseta. Sunday mass baby! Sain houkuteltua yhden loistavista harkkarikollegoistani epäinhimilliseen aamuherätykseen, sunnuntaiaikatauluilla kulkevien metrojen armoille ja kahden tunnin kirkkojonoon. Menimme Harlemin kuuluisimpaan kirkkoon ja vahvaan poliittiseen kannanottajaan Abyssinian Babtist Churchiin (lähde: Mondon matkaopas, raamattuni). Hallelujah, oli kyllä kaiken arvoista. Gospel soi, saarnattiin, kantaa otettiin ja gospel soi lisää. Seurakuntalaiset olivat pukeutuneet pyhävaatteisiin ja pastori kävi läpi kaikki siistit tyypit penkissä (siellä oli mm. ensimmäinen Ranskan Voguen kannessa ollut afroamerikkalainen. En muista muita, miksi hömppäfakta jää parhaiten päähän?). Joka tapauksessa, suosittelen, mikäli Harlemiin eksytte. Siellä olisi tulevalla viikolla konsertti "Too Hot to Handel", ihana paikka.

Siunausta ja kivaa viikkoa kaikille sitkeille loppuun asti lukijoille!

I'm shipping up to Boston

Matkakertomusta pukkaa.

Eräänä aikaisena lauantaiaamuna suuntasimme halvimmalla bussiyhtiöllä, innovatiivisesti nimetyllä Megabus:silla, kohti Bostonia. Huristelu paikanpäälle kesti reilu neljä tuntia ja meni nopeasti nukkumisen merkeissä. Perille saapuminen sisälsi pienen konfliktinpoikasen ruokapaikan valinnasta. (Lue: 8 nälkäistä naista matkassa.)Nälkäisen harhailun päätteeksi päädyimme North Endin italiaskortteleissa sijaitsevaan Piccola Veneziaan. Lopputulos: söimme kalliita läjäyksiä, emme saaneet leipäkoria ja odotimme laskua puoli tuntia, perkele. Pääruokailun korvaamaa pettymystä hyviteltiin paikallisen kontaktin suosittelemilla Mike's Pastry:sin legendaarisilla Il Cannoloilla. Alla syömäkuva ja herranjumala mitkä seksikkäät silmänaluset , nam:


Ruokailun jälkeen kiertelimme historiallisia taloja Freedom traililla. Tämän jälkeen tarkoitus oli mennä juomaan olutta Harvardin pubeihin ja ainakin allekirjoittanut oli varustautunut vähintäänkin hengailemaan Mark Zuckerbergin tai Good Will Hunting -tyyppisten komeiden, mutta väärinymmärrettyjen, matemaatikkojen kanssa olutlasin ääressä. Noh, ei se nyt ihan niin mennyt. Ensinnäkin mukavan paikan etsiminen kesti kauan ja oli kylmää ja pimeää. Löytyi se kuitenkin lopulta. Seurueestaamme neljä tilasikin John Harvard's Pale Alet, mutta oma juomani muuttui ginger aleksi, tosin ilmaiseksi sellaiseksi. VINKKI: ottakaa passi mukaan jäykkisosavaltioihin matkustaessanne. -> Lentokenttähotellimme sviittiin syömään sipsiä ja minttu M&Miä, ruokajuomana olutta ja skumppaa. Suosittelen!

Hotelliin kuului buffetaamupala ja varsin täyttävän tankkauksen jälkeen otimme uuden erän Harvardia. Metro huristelee suoraan Harvard Squarelle, jossa on heti jos jonkinlaista aktiviteettia ja kojua.



Kosketimme John Harvardin patsaan jalkaa, joka tuottaa onnea. Eli jos saan gradun ikinä kirjoitettua, niin tattikset Johnille vaan! Harvardissa oli hienoja ruskapuita, jylheitä tiilirakennuksia ja kaikki näyttivät ihanan intellektueilta. Kuppikakkuja sai autosta. Hyvät bookgasmit sai alueelta bongatuista kirjakaupoista, voi pojat. Tosin kirjakaupoista löytyi myös jonkin verran ahdistavia Harvardhyllyjä, joissa oli rivikaupalla opasta oman Ivy League paikan varmistamiseen. Tässä kuva kolkutellusta portista:


Harvardista matka jatkui kohti Quicy Marketin eli kauppahallin antimia. Eli taas vaihteeksi syömistä, lomien parasta antia. Kojujen paljouden hämmentämänä valitsin Palak Paneeria, joka ei tosin petä ikinä. Jälkkäriksi söimme boston cream pien ja salt water taffyja. Bostonkakkukin taitaa olla suuri kupla, sillä Bostonista sitä ei löytynyt. Kokonaisuudessa matka oli oikein onnistunut pakomatka Nykin hälinästä huomattavasti rauhallisemmille ja eurooppalaistyylisemmille kaduille. Matkaseuralle kiitokset!

Start spreading the news

ENSIMMAISTA KERTAA YKSIN KOTONA! Ah, vuokraemanta on poissa ja nautin hiljaisuudesta. Ja omassa kaytossa olevasta nettiyhteydesta. Ja mainitsinko jo hiljaisuuden? Enta netin?

Syvimmat pahoittelut hitaasta paivitystahdista. En edes lahde elabroimaan syita, kun olen jauhanut niista jokaisessa postauksessa. Jos on pakko joku uusi syy keksia, niin se olisi writer's block. Kyseiseen oireyhtymaan loytyy wikipedian mukaan erinaisia syita, mutta tiedan tassa olevan kyse klassisesta inspiraation puutteesta.

Tanne kuuluu hyvaa! Huomisen jalkeen jaljella on enaa kolme tyoviikkoa ja heti ensi maanantaikin on lomaa. YK on kiinni Eid al-Adha juhlapaivan johdosta. Kyse on siis muslimien juhlapaivasta, jonka juuret juontavat Abrahamin myontyvyyteen poikansa Ismaelin uhraamiseen. Eh. Wikipedia kertoo, etta tunnollinen muslimi valmistautuu juhlapaivaan seuraavasti:

1.Make wudu (ablution) and offer Salat al-Fajr (the pre-sunrise prayer).
2.Prepare for personal cleanliness - take care of details of clothing, etc.
3.Dress up, putting on new or best clothes available.

Ihan hyvat ohjeet, voisinkin pyhittaa maanantain itseni ja vaatteideni sukimiseen. Ihoni kaipaa jonkinlaista vesirajaytysta, silla terveelliset elamantavat ja raikas metropoli-ilmasto ovat tehneet tuhojaan luonnolliselle hehkulleni. Kolmas asiakohta, dress up, toteutetaan sitten viimeistaan tiistaina, kun laitan helmet korviin ja suuntaan korkeakulttuurin pariin. Yksityiskohdat paljastettakoon seuraavasssa postauksessa.

Yleisesti ottaen jaljella aika taalla tuntuu aika vahalta. Kuin toita on paljon, niin 3 kuukautta menee nopeasti kuin ensirakastelu. (Esimieheni kuvailu asiasta.) Kiinnostavaa on myoskin nahda, miten komiteamme pysyy aikataulussa paatoslauselmiensa kanssa. Tahan mennessa neuvottelujen eteneminen on hitaamman puoleista. Olen myos paattanyt, etta diplomaatiksi en isona ala. Kiinnostavaa, mutta liian hullua.

Nyt yksinaisyys loppui ja joudun evakoitumaan koneelta pois. Perinteiset viikonloppujorinat viela loppuun. Viime viikonloppu: kanadalaistuneen turistin kanssa kiertelya ja mm. Brooklyn Brewery vierailu, highly recommended! Maanantaina olimme toiden jalkeen virkanaisiksi pukeutuneina Halloweenparaatissa, suosittelen ei-ahtaanpaikankammosta karsiville. Seuraava viikonloppu: Bostonkakkua Bostonissa!


Ps. Anteeksi laiskuus aakkosten copypastaamisessa ja kuvien puutteesta. Lainakone. En jaksanut siirtaa "kannettavaa" konettani kotiin toista.