Perjantai-ilta yksin kotona. Muut lähti jo alkuillasta El Pasoon rilluttelemaan, mutta oh well, mullapas onkin luento ysiin asti. Kaiken lisäksi se luento on muutenkin aina viikon kohokohta, kolme ja puoli tuntia jankuttamista. Tänään puhuttiin siitä, miten talouden kehitystä voi tarkastella erilaisista eettisistä näkökulmista. Hohhoijaa. Mutta en oo katkera, ehei. Tänäänkin opin, että on olemassa myös näkymätön kädenpuristus ja näkemätön jalka. Ja sain pitää esitelmän luokan edessä, jippii.
Ja nyt on hyvää aikaa kuunnella suomalaista melankoliaa, lakata kynnet ja kirjoittaa blogia. Ja olla olohuoneessa ilman kolmas pyörä oloa, koska kämppis on löytänyt poikaystävän. Ei siinä mitään, tämä Robert on ihan mukava. Robertilla on Lamborghini ja se on luultavasti ainoa mies maailmassa, joka on lukenut kaikki Twilightit ja tykkää niistä. Hieno mies. Rakkaus roihahti Las Vegasissa, kuinkas muutenkaan.
Las Vegas oli mainio ja aikalailla sellanen kun odotinkin. Ainoa pettymys oli se, että en nähnyt yhtään Elvistä. Kolme päivää oli riittävä aika siellä, kasinot alkoi tulla ulos korvista ja silmistä. Nukuin 14 tuntia kun pääsin kotiin. Sekalainen matkaseurakunta oli kasa muita vaihtareita ja muutama meksikaano. Meksikolaisten ja chicanojen (wannabe-meksikolaisia) tapa antaa poskisuudelmat kättelyn yhteydessä saa mut vieläkin aina vähän jäätymään. Useimmiten kestää vaivaannuttavat puoli minuuttia tajuta, mitä tässä vielä odotetaan kun kättelytkin on hoidettu. Matkaseurueessa minä ja norjalainen poika oltiin ainoat, jotka ei puhunu espanjaa. Puhuttiin välillä ruotsia, ihan kostoksi. Oon kuitenkin oppinut muutamia tärkeimpiä fraaseja, mm. sanomaan "anna minulle mitä tarvitsen" asiaankuuluviin käsiliikkein. En ole vielä kokeillut, mutta lupaan testata heti kun sopiva chico latino tulee vastaan.
Ostin vegasista myös ihania vaatteita, koska pakkohan ne kasinolta voitetut dollarit (95!!) oli realisoida. Koska nyt pidän blogia (vaikka ei muotiblogia, mutta anyways), koin oikeudekseni ostaa vyölaukun. Ja pantterikuvioisen paidan. Oh love. Huono puoli noissa vaatteissa on se, että en oikein kehtaa käyttää niitä normipäivinä koulussa. Koska täällä arkivaatteet = urheiluvaatteet. Mäkin menin jumpan jälkeen trikoissa syömään, mitä en kyllä Suomessa tekisi. Virkistävä kokemus.
Vielä yksi hassu juttu. Olen useamman kerran törmännyt kysymykseen: "do you mind if I ask what your ethnicity is?" Ja kun oon sanonut, että oon suomalainen, niin on ihmetelty, että ihanko molemmat vanhemmat on suomesta. Yhden mielestä näytän vähän afroamerikkalaiselta ja toisen mielestä olen aivan samannäköinen kun kiinalainen tyttö nimeltä Su. Kiinnostavaa. Sunnuntaina aion vahvistaa suomalaista identiteettiä leipomalla karjalanpiirakoita. Koti-ikävä? Ei useimmiten, mutta aina välillä. Note to self: älä kuuntele Kaija Koota tai SMG:a koti-ikävän iskiessä.
Ja kun rahaa on vielä paluulippuun
Ostetaan kaupungin kalleimmat lenkkarit
Sellaiset jotka ei koskaan
Kävele vastaan kotikulmilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti