Sunnuntaipäivän epätoivoista esseenkirjoittelua, coldplayta ja pannukakkua. Pannukakkua siksi, että yritän paikkailla omaa ja suomalaisten ruokien mainetta edellisen marjakeittoepisodin jälkeen. Ja onnistuinkin, oli namia, vaikka itse sanonkin. Äitille kiitos reseptistä. Pikkasen paloi pohjaan, koska kokkaus on astetta haastavaampaa uunilla, joka on niin kulunut, että säätökiekoista ei lämpötiloja erota suurennuslasillakaan.
Nyt ei ole mitään kummempaa raportoitavaa, mutta raportoin silti. Täällä on nyt oltu viisi viikkoa ja ei oikein ymmärrä, kuinka nopeasti aika menee. Voisin sanoa, että ehkä nyt kuherruskuukausi alkaa olla takana ja kaikki alkaa tuntua aika normaalilta. Kaikki on edelleen kivaa, mutta ei enään niin jännää.
Jännää on kuitenkin kulttuurierot. Kummasti sitä huomaa, että esimerkiksi me pohjoismaalaiset ollaan selkeästi astetta jäykempiä kun esimerkiksi eteläeuroppalaiset. Ja yhdessä aina ihmetellään juhlissa, kuinka täällä pelataan juomapelejä oluella ja silti ollaan humalassa. Oon myös ystävystynyt yhden japanilaisen kanssa, jonka kanssa puhuttiin siitä, että molempien mielestä kunnon ystävyys vaatii pientä alkukankeutta, kohteliaisuutta ja varautuneisuutta. Toisaalta, meksikolaiset on sitten ihan oma lukunsa. Mi casa es su casa. Tämän sain kokea karvaasti perjantai-iltana. Tulin rättipoikkipuhkiväsyneenä luennolta yhdeksältä kotiin ja mielessä oli ollut viimeisen tunnin ajan pakastimessa odottava cheesecakebrownies BenJerry's. Suunnitelmat meni uusiksi, kun kämppiksen poikaystävä oli siitä vaan syönyt sen. Nice. Ja kaiken huippu oli, kun kysyin siltä jälkeenpäin, että tykkäsitkös siitä MUN jäätelöstä, niin ei kuulemma ei ollut kummosta. Aiai, onneksi olin perjantaina muuten hyvällä tuulella, koska sain ensimmäiset arvostelut esseestä ja esitelmästä ja hyvä flow auttoi selviämään tämän pienen takaiskun yli.
Muuten kämppiksen kanssa elo on ollut yllättän rauhaisaa ja mukavaa. Iltarutiiniksi on muodostunut, että mä teen läksyt sohvalla ja kämppis lattialla (buahahaa) ja sitten katsotaan jakso Big Bang Theorya. Joitain pieniä eroja kuitenkin löytyy esimerkiksi suhtautumisessa siihen, juodaanko olutta joka päivä ja esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeen, onko epähygieenistä käyttää samaa mukia pari päivää putkeen ja onko elektroninen musiikki ainoaa kuunneltavaa. Mun vastaus edellä mainittuihin on ei, Barboralta voisi tulla vähän erilaiset vastaukset.
Oli muuten maittavat meksikolaisruuat torstaina ja osaan nykyään tehdä jopa omat salsani! Tehtiin pollo a la mexicana, enchiladas ja meksikolaista riisijuttua (nimeä en muista.) Juomana toimi micheladas - olutta, sitruunamehua, tabascoa, soijakastiketta ja tomaattimehua. En tiedä miksi, mutta lopputulos maistui tuliselta simalta. Oon muutenkin aika koukussa meksikolaiseen sapuskaan ja syön sitä joka päivä ruokalassa. Se on ehkä hitusen terveellisempää kun amerikkalaiset vaihtoehdot ja niin namia. Saa nähdä miten pärjään ilman päivittäistä tortillaani sitten pohjoisilla leveyspiireillä. Voin kokata pahimpiin vieroituisoireisiin halukkailla meksikolaisen teemaillasen sitten kotisuomessa, muchos nachos.
Jee! Me tullaan pian samalle mantereelle sun kanssa :) Alkoi kutkuttamaan ja matkakuumeilemaan niin, ettei pysty oikeen keskittymään opiskeluun...(hyvä selitys ainakin) Terkut Allusta!
VastaaPoistat.Iltsu
P.S. Mekin aina katottiin Italiassa BBT:a ja se on kyl niin hauska :)
Jeee, can't wait! Siitä tulee niin kivaa:) Ja naksuta nyt siellä, niin voit sit hyvällä omalla tunnolla rentoutua täällä. Ja BBT on just hyvä, mietinkin et joku siitä puhu. :)
VastaaPoista