Little faith, follow me

Saanko hehkuttaa New Yorkia, taas vaihteeksi? Ei se mitään, hehkutan silti.

Olen ollut taas ihan fiiliksissä tästä kaupungista, pienen suvantovaiheen jälkeen. Boston toi kaivatun lepotauon hulinaan ja nyt olen taas hulissut hulinan kanssa. Viikko on ollut työviikkona varsin inhimillinen, vaan yksi päivä ysiin. Muuten kevyitä kymppituntisia ja aikaa vaikka mihin. Esimies on ollut Suomessa viikon, eli luultavasti olen unohtanut jotain tärkeää ja huomenna pamahtaa, se siitä kivasta suosituksesta CV:hen.

Viikkoon on kuulunut kulttuuria, paunakaupalla suorastaan. Loppua kohti kulttuurisuorittaminenharrastus saa aina uutta puhtia, terveisin se tyyppi, joka jättää lomamatkoilla museot aina viimeiseen päivään. Maanantaina olin Momassa katsomassa de Kooningia, tiistaina vuorossa oli Metropolitan oopperassa Satyagraha ja viikonloppuun on kuulunut itsenäistä elokuvaa, keskuspuistoa ja babtistikirkkoa.

Ooppera-arvostelu, mahtavaa! Olen muutaman kerran käynyt oopperassa ja vaikka kuinka olen taistellut, niin jossain vaiheessa on vähän haukotuttanut. Nyt kävi kuitenkin toisin. Toisin kuin perinteisissä oopperoissa, Sataygrassa ei ollut tekstityksiä vaan lavalla heijastettiin erilaisia syvällisiä tekstipätkiä. Ja minähän tunnetusti olen syvällisten tekstinpätkien ylin ystävä. Musiikki oli hienoa, lavasteet kanssa ja ooppera kertoo Gandhin vuosista Etelä-Afrikassa, jossa kehittyi väkivallattoman vastarannan aate. Kohtaukset oli jaoteltu Gandhiin vaikuttaneiden henkilöiden ympärille - oli Tolstoita, Rabindranath Tagorea (okei, en ollut ikinä kuullut ennen) ja Martin Luther King Junioria. Kumman hyvin erilaista sanksriitin kielisestä hoilutuksesta, liikkuvista eläinhahmoista ja sanomalehtikuvioista saa kiinni ideasta: tee työtä lujasti, uhraudu ja älä antaudu maallisille haluille, vaan taistele paremman puolesta. Ja niin, se väkivallattomuus kanssa.

Maallisista haluista puheenollen.. Aloitanko lihasta vai pitsipaidoista? Aloitan helpommasta eli pitsipaidoista. Laskin eilen, että olen ostanut täältä viisi erilaista pitsipaitaa. Pitää alkaa rajoittaa, eilen ostin sellaisen mustan ja kiiltävän. (Voisiko joku pitää pikkujoulut?) Noin, tunnustus tehty. Sitten pinnallisuudesta lihan iloihin. Seitsemän lihattoman kuukauden jälkeen söin kaksi viikkoa sitten hampurilaisen! Hyvältä maistui. Totta puhuakseni olen myös ollut aika sinut asian kanssa ja päättänyt, että silloin tällöin on ihan ok syödä lihaa. Ainakin tilanteissa, joissa on jotain erikoista. Eli olen tästä eteenpäin erikoinen lihansyöjä, merkittäköön pöytäkirjaan. (Ja söin keskiviikkona korealaisessa jonkinlaista perinteistä jaettavaa liharuokaa, eli koiran varmaankin.)

Jos joku ei ole vielä nukahtanut, niin kerron vielä yhdestä kultuurikokemukseta. Sunday mass baby! Sain houkuteltua yhden loistavista harkkarikollegoistani epäinhimilliseen aamuherätykseen, sunnuntaiaikatauluilla kulkevien metrojen armoille ja kahden tunnin kirkkojonoon. Menimme Harlemin kuuluisimpaan kirkkoon ja vahvaan poliittiseen kannanottajaan Abyssinian Babtist Churchiin (lähde: Mondon matkaopas, raamattuni). Hallelujah, oli kyllä kaiken arvoista. Gospel soi, saarnattiin, kantaa otettiin ja gospel soi lisää. Seurakuntalaiset olivat pukeutuneet pyhävaatteisiin ja pastori kävi läpi kaikki siistit tyypit penkissä (siellä oli mm. ensimmäinen Ranskan Voguen kannessa ollut afroamerikkalainen. En muista muita, miksi hömppäfakta jää parhaiten päähän?). Joka tapauksessa, suosittelen, mikäli Harlemiin eksytte. Siellä olisi tulevalla viikolla konsertti "Too Hot to Handel", ihana paikka.

Siunausta ja kivaa viikkoa kaikille sitkeille loppuun asti lukijoille!